MISTÄ LÖYTÄÄ EKOLOGISTA MUOTIA JA EKOLOGISIA VAATTEITA?
Ekologisesti tuotettua muotia, mistä?
Ekologinen muoti on sanana ja Google-hauissa vahvasti nousussa, niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Ihmiset ovat alkaneet pohtimaan yhä enemmän vaatteiden, ruuantuotannon ja matkustamisen aiheuttamia ympäristövaikutuksia, ja hyvä niin. Mutta jos tutkitaan ekologista muotia käsitteen tasolla, niin mitä se ekologinen muoti todellisuudessa tarkoittaa?
MITÄ ON EKOLOGINEN MUOTI JA EKOLOGISET VAATTEET?
Ekologisen muodin vaatteilla tarkoitetaan tuotteita, joiden valmistus kuluttaa mahdollisimman vähän luonnon resursseja ja raaka-aineita, on uusiokäyttökelpoinen eli kierrätettävä ja samalla siis pitkäikäinen. Kaikista ekologisinta olisi olla ostamatta vaatteita ollenkaan, mutta se nyt ei ole monellekaan meistä ensimmäinen vaihtoehto, joten parempia vaihtoehtoja pikamuodin rinnalle on hyvä keksiä.
1. KÄYTETTY VAATE ON EKOLOGINEN
Käytetty vaate on yksi laadukas esimerkki ekologisuudestaan, eikä käytetyn vaatteet ekologisuutta päihitä yksikään uudismuodin vaate. Mitä pidempään vaate on ollut käytössä, ja mitä hyväkuntoisemmalta se edelleen vaikuttaa, lisää se vaatteen ekologisuutta entisestään. Käytetyn vaatteen elinikää pystyy pidentämään entisestään vaatteen hoito-ohjeita noudattamalla. Vaateostoksilla kannattaa myös suosia ajattomia vaatevalintoja. Suosi muotia, joka ei vanhene. Tästä hyvänä esimerkkinä on hyvät farkut.
Miten pitää huolta farkuista? Kymmenen vinkkiä, kuinka peset farkkusi oikein.
2. UUSIOVAATTEET KIERRÄTETYISTÄ MATERIAALEISTA ON EKOLOGISIA VALINTOJA
Ekologisen muodin määritelmän mukaan vaatemateriaalien tulisi olla kierrätyskelpoisia ja uusiokäytettäviä, tavalla tai toisella. Vaatteiden materiaalien kierrätystäkin voidaan ajatella kahdella tavalla; käytetty vaatekangas voidaan joko purkaa kuitutasolle, ja valmistaa siitä sitten aivan uuteen muotoon ommeltua uusiokangasta tai sitten vanhojen vaatteiden jäljellä oleva käyttökelpoinen kangas voidaan pilkkoa ja käyttää sellaisenaan, ja jatkaa kankaan elinkaarta tällä tavoin.
Piece Of Jeans:n brändin vaatteet, laukut ja asusteet ovat uniikki ja suojattu esimerkki tässä jälkimmäisessä tapauksessa, jossa käyttämättömäksi jääneille vaatemateriaaleille keksitään uutta käyttöä ilman kuitutasolle purkamista. Kuitutasolle purku kuluttaisi vain lisää luonnonresursseja ja vaatisi hurjasti paljon enemmän jatkojalostuksen työtä, kuin materiaalin käyttö sellaisenaan. Ekologisuus vaateteollisuudessa tarkoittaakin myös tällaista ylijäämämateriaalin ja leikkuujätteen monipuolista hyödyntämistä.
EKOLOGISET VAATTEET ON MYÖS PALJON MUUTA KUIN MATERIAALIKYSYMYS
Ekologinen muoti on silti myös paljon muuta kuin käytetyn materiaalin hyödyntämistä. Vaatteiden ekologisuutta mitattaessa on myös tärkeää ottaa ympäristö huomioon vaatteiden pakkausmateriaaleja ja tarvikkeita, kuten hintalappuja, postipaketteja, ostoskasseja ja lähetystapaa miettiessä.
Kuten jo mainittua, ekologisessa muodissa hyödynnetään usein luonnonmateriaaleja, koska ne ovat ympäristöystävällisempiä ja biohajoavia, kuin esimerkiksi öljypohjaiset polyesteri tai akryyli. Kuitenkin pelkkä luonnonmateriaalin hyödyntäminen uusiovaatteen valmistuksessa ei tee siitä yhtään sen ekologisempaa, vaan ekologisuus-mittarina toimii sen kasvattamiseen vaaditut luonnon rerurssit, ja niitä ekologisen muodin määritelmän mukaan piti minimoida. Kuulostaako vaikealta?
Otetaan esimerkiksi puuvilla. Vegaaninen luonnon materiaali, jota viljellään erityisesti halpamaissa, Intiassa ja Kiinassa. Puuvilla on yksi maailman eniten vettä kuluttavista kuiduista ja siksi esimerkiksi yhden uuden puuvillaisen t-paidan valmistus kuluttaakin hurjat 2 000–2 700 litraa puhdasta juomavettä. Ja t-paita kaupassa maksaa keskimäärin vain 10 €. Tässä ei taida ympäristövaikutuksien aiheuttamat kustannukset tulla katetuksi.
"Ja vuodessa tuo vesimäärä on noin 120 biljoonaa litraa eli 120 000 000 000 000 litraa."
Toisena esimerkkinä esittelen Kiinalaiset farkut. Yksien uusien halpamaassa valmistettujen uusien farkkujen vedenkulutus on yli 10 000 litraa, mikä tekee pikamuodin farkuista kaikkea muuta kuin ekologiset. Eli materiaalien valmistuksen kuluttavat resurssit on otettava ekologista muotia arvioitaessa huomioon, ja nämä jääkin useimmilta ihmisiltä huomiotta. Mutta farkustakin on mahdollista tehdä ekologiset. Kuinka?
Aina ei tarvitse ostaa täysin uutta, vaan vanhoista vaatteista voidaan tehdä eri tavalla uusia ja samalla ekologisempia versioita. Paha ja epäekologiset asiat ovat tässä vaiheessa jo tapahtuneet, puuvilla on viljelty, ja se on tuotettu epäeettisesti farkuiksi ja tuotu Suomeen. Sitten farkut ovat olleet jollain käytössä, pari kuukautta tai vuoden, jonka jälkeen ne ovat tulleet tiensä päähän. Pahin mahdollinen tilanne olisi heittää ne sitten sekajätteeseen. Lue tuotantoprosessistamme lisää "Miksi valitsimme juuri ruudun, ja kuinka ruuduista valmistuu uudet farkut?"
YHTEENVETONA EKOLOGISET VAATTEET JA EKOLOGINEN MUOTI ON:
- Luonnonresurssien minimoimista vaatteen valmistusvaiheessa
- Pitkäikäistä, ajatonta ja laadukasta
- Kierrätettävää ja uusiokäytettävää tavalla tai toisella
- Tekstiilijätteen ja muiden hukkamateriaalien hyöyntämistä
- Parhaimmillaan käytettyjä vaatteita tai niiden uusiokäyttöä, mikä vähentää valmistuksen aiheuttamaa ympäristökuormaa
- Kokonaisuus vaatteen valmistuksesta, jakelusta ja käytöstä kohti sen jatkojalostusta välttäen materiaalin päätymistä lopputuotteeksi kaatopaikalle.
Ekologisia vinkkejä ja valintoja tarjosi Piece Of Jeans.